VIIKATE LYRICS

1. Yökunnaat

Yö tekijäänsä neuvoo, kertoo miten liikutaan
hirret vetäjistä seuloo, hiiret käskee hiiskumaan

Hiilloksena matto hehkuu, selkäpiitä pakastaa
kartanolla väärät koirat raatelevat kannet, kannet vakoistaan

Nousen, kuljen, käännyn, palaan, kierrän aidattua ympyrää
Vaikka näännyn, salaa uskon rauhattomain lepoon, kuten uskoin elämään

Otan vuoteeni ja käyn
punertavain taivain taa
Otan vuoteeni ja käyn
Yökunnaita voi kumartaa

Lumi hartioille sataa, pintaveri pursuaa
Käärmeenpäitä toistasataa tuhkatuille rajamaille vaeltaa

Nousen, kuljen, käännyn, palaan, kierrän aidattua ympyrää
Vaikka näännyn, salaa uskon rauhattomain lepoon, kuten uskoin elämään

Otan vuoteeni ja käyn
punertavain taivain taa
Otan vuoteeni ja käyn
Yökunnaita, kunnaita, kunnaita voi kumartaa

Otan vuoteeni ja käyn
punertavain taivain taa
Otan vuoteeni ja käyn
Yökunnaita voi kumarta
Otan vuoteeni ja käyn punertavain taivain,
punertavain taivain taa
Otan vuoteeni ja käyn
Yökunnaita, kunnaita, kunnaita voi kumartaa

2. Uurastaja

Kuusimetsää kuusisataa, seitsemän vain katajaa
Heti perään tuhatkunta kahdeksatta apajaa

Jos ei unen päästä saa, on maattava siis väkisin
Tämän kohdan hieman toisin näkisin

Ei tule taakkaa jota pystyisi en kantamaan
ei ole lohkaretta, eikä murikkaa
Viimein kun kovettumat kourissani katoaa
lepää harteillain jo harras kirkkomaa

Uutterasti uutta päivää samat silmät sulattaa
Kaivot sekä kirveet aion hamaan loppuun unohtaa

Naulat neljän tuumamitan lyöty pajavasaroin
Haukan katse hanskojani vartioi

Ei tule taakkaa jota pystyisi en kantamaan
ei ole lohkaretta, eikä murikkaa
Viimein kun kovettumat kourissani katoaa
lepää harteillain jo kirkkomaata matalaa

Kannan orret, kurkihirret, ristit öljymäkien
kunnes laulu viimeisten käkien minutkin tavoittaa

Ei tule taakkaa jota pystyisi en kantamaan
ei ole lohkaretta, eikä murikkaa
Viimein kun kovettumat kourissani katoaa
lepää harteillain jo harras kirkkomaa

Ei tule taakkaa jota pystyisi en kantamaan
ei ole lohkaretta, eikä murikkaa
Viimein kun kovettumat kourissani katoaa
lepää harteillain jo marras kirkkomaa

3. Padat

Kautta verkalieden
kautta käden kuolleen miehen
Kautta väkijuomain
kautta kaksihaarakielten

Kautta kaunotarten
kautta pitsipäällyshelmojen
Kautta täyden talon, kuljen luokse vastavalon,
luokse kimmelkivien

Kuolo kortensa kantaa, kantaa pöytään, pyytää alkamaan
Sotamiehet kuin vainaat, risteihin kiinni luuviidet naulataan

Kunnes yön tumma kuningatar kadonnut on hertta panttinaan
Jää naurattaja roikkumaan, elämän padat mustimmat valttinaan

Vuoro veritöiden
alla lyijytaivaan tasaisen
Poikki luotisateen kuljen, lasken pääni laen
huomaan himmelkivien

Kuolo kortensa kantaa, kantaa pöytään, pyytää alkamaan
Sotamiehet kuin vainaat, risteihin kiinni luuviidet naulataan

Kunnes yön tumma kuningatar kadonnut on hertta panttinaan
Jää naurattaja roikkumaan, elämän padat mustimmat valttinaan

4. Ei Enkeleitä

Ei ristinsieluja saa yksin eksymään,
ohjaa ei opas heitä kohti etelää
Paha vaanii, vaan ei vie

Suruvaippa poikki lentää korven kivisen,
vastarintaan kera sinivuokkojen
Paha vaanii, vaan ei vie

Vieri ei viattomat yli jyrkänteen,
vierivät reunalle, edemmäs eivät mee

Meillä silta huojuu ilman vartijaa lailla iättömän uskon
Ei sitä käydä ilman että pelottaa, ei käydä jälkeen iltaruskon
Sinä kuljet miten katsot, katsot kuinka kuljen;
kuljet pois kun täällä ei tarjota kuin
muistoja, seppeleitä, vaan eipä enkeleitä
käy kanssamme kulkemaan huojuvaa siltaa

Askelmia uupuu, kaiteet loppuu kavaluuteen
Hetken laulu antaa etumatkan ikuisuuteen

Alhaalla odottaa vain loimi syvän veen,
valmiina peittelemään kylkeen syvänteen, laupeuteen laineillansa

Meillä silta huojuu ilman vartijaa lailla iättömän uskon
Ei sitä käydä ilman että pelottaa, ei käydä jälkeen iltaruskon
Sinä kuljet miten katsot, katsot kuinka kuljen;
kuljet pois kun täällä ei tarjota kuin
muistoja, seppeleitä, vaan eipä enkeleitä
käy kanssamme kulkemaan huojuvaa siltaa

5. Unen Nukkuja

”Valot pois, jokainen.”

Ulvoin kuuta mustaa, ulvoin kuuta, kutsuin kuolemaa
Ei kiiras roihua kuin minä roihuan
Tusina sakaraa on liikaa kaikkeutta kuvastamaan

Kumarsin kultaa, kultaa kumartaen tartuin tuonelaan
Ei valo lankea kuin minä lankean
Siivetkin kutittaa voi hetken, voi, minä en!

Niin tiimalasi kääntyy, kääntyy alaspäin
vanhin voitehista veren kanssa käsikkäin
Hiekka valuu maahan kylmään uinumaan, vaan
ei unet idä ilman unelmien nukkujaa

Kiitin hulluudesta, kiitin julmuudesta jumalaa
Ei meret kuohua kuin minä kuohuan
Aallot voi armoaan pois jakaa, voi, minä en!

Niin tiimalasi kääntyy, kääntyy alaspäin
vanhin voitehista veren kanssa käsikkäin
Hiekka valuu maahan kylmään uinumaan, vaan
ei unet idä, idä ilman, ilman unelmien, unelmien nukkujaa

Niin tiimalasi kääntyy, kääntyy alaspäin
vanhin voitehista veren kanssa käsikkäin
Hiekka valuu maahan kylmään uinumaan, vaan
ei unet idä, idä ilman
ei, ei, ei unet idä, idä ilman unelmien nukkujaa

6. Ah, Ahtaita Aikoja

Tähdet meren yllä ensikättelyllä lumoavat kutrit kauniit kauttaaltaan
Tähdet meren yllä putoavat kyllä, katoavat katsojaltaan

Ei niitä omaksi saa, ei niitä omaksi saa

On helppo lahoavan jollan alla olla ja odottaa
Ah, ahtaita aikoja
Mastot maata viistää, köli kohti taivaita tavoittaa
Ah, ahtaita aikoja

Ja minä öisiä airoja selällä soudan
ja minä hämärän kaisloja keinutan
Kuitenkaan jäädä ei voi aamun tähden, tähden iäti olemaan

Kuten helmat kohtalon ovat ommeltuna riekaleista muiden purjeiden
Kuten helmat kohtalon ylös reivattuna valmiina vastatuuliin urheiden

…ei niitä omaksi saa, ei sillä että niitä huolisikaan…

On helppo lahoavan jollan alla olla ja odottaa
Ah, ahtaita aikoja
Mastot maata viistää, köli kohti taivaita tavoittaa
Ah, ahtaita aikoja, Ah, ahtaita aikoja
Ah, ahtaita aikoja, Ah, ahtaita aikoja
Ah, ahtaita aikoja, Ah, ahtaita aikoja

7. Vyö

Taivaita pyysin, taivaita sain, taivaiden suittua sulkakynää kannan hatussain
Tuulilta otin, tuulilta vein, tuulien tuhansia tarinoita kasannut oon povellein

Ja miten silta poikki kauniin veden kaareutuu
ja miten veden kauneus syvyyteensä unohtuu

Vyö tämän kaiken yli käy
Vyö tämän kaiken ylittää, vyö hyväilee rintakehää
Vyö tämän kaiken yli käy
Tämän kaiken ylittää pitkin – rintakehää

Liekkejä vuotin, liekkejä sain, liekit nyt uutta seinää ehommaksi käyvät kodissain
Tuulilta otin, tuulilta vein, omiansa ottamaan, nyt palanneet on tuulet ovellein

Ja miten silta poikki kauniin veden kaareutuu
ja miten veden kauneus syvyyteensä unohtuu

Vyö tämän kaiken yli käy
Vyö tämän kaiken ylittää, vyö hyväilee rintakehää
Vyö tämän kaiken yli käy
Tämän kaiken ylittää pitkin – rintakehää

Kun aamu mustimman auringon aukeaa
saa unohduksen tuuli luvan alta kaarisillan puhaltaa, puhaltaa…

Vyö kaiken yli!

8. Leikatun Konjakin Salaisuus

9. Susitaival

Kaivot, kuivaa kantakaa
Haukkokaa henkeänne, henget, te lähteen ehtyneen
Rantaviiva vilkuttaa
jäähyväistä järvein veet

Tuo kaunis harmaa kansi taivaan avautuu
tuhka kuin salaa olkapäille laskeutuu
Tunnemmeko tulen? Tunnemmeko enää?
Kuulemmeko kohinan?

Vaietkaa, marjat maan
Mietiskelkää, mesimetsät ja metsien päät
Vaivautuko vastaamaan,
kulkeko syksy sydämessä

Tuo kaunis harmaa kansi taivaan avautuu
tuhka kuin salaa olkapäille laskeutuu
Tunnemmeko tulen? Tunnemmeko enää?
Kuulemmeko sen kohinan?

Raskas vireeltään, hämärästä hämärään ‒ ei ollut susitaival
Hämärästä hämärään, pimeämpään pimeään ‒ ei ollut susitaival
Pimeästä pimeään, ikävästä ikävään ‒ ei ollut susitaival
Ikävästä ikävään, eikä siltikään
Susitaival

Tuo kaunis harmaa kansi taivaan avautuu
tuhka kuin salaa olkapäille laskeutuu
Tunnemmeko enää?
Tahdommeko enää?
Tuo kaunis harmaa kansi taivaan avautuu
tuhka kuin salaa olkapäille laskeutuu
Tunnemmeko tulen? Tunnemmeko enää?
Kuulemmeko sen kohinan?





VIIKATE LYRICS