VIIKATE LYRICS

1. Alkusoitto

[K. Viikate]

[Instrumental]

2. Korutonta

[K. Viikate]

Vielä ne huudot korvissa kaikuu
Vaik? viikkoja muutama ohi on vierinyt
Kysymysmerkitkin suoriksi taipuu
Kun selvinkään asia mitään ei merkinnyt

Päälle lipaston vanha vekkari
Jätetty ol? käymään mennyttä aikaa

Oli toiveita täysiä valmis hän
Hän uhkui voimia, voimia elämän
Mut jälkikäteen aatellen
Kovin kirkkaita olivat välit rivien

Yhä tallille johtaa saman jäljet
Sisältä päin oven salvanneet

Vielä tulee aika itseään sietää
Vaan jokin kumma kaulusta hiertää
Se koruton? on kertomaa

Puhtaita vaatteita, lakanoita
Ripustettu oli narulle kuivumaan
Kaukalot täynnä nyt akanoita
Kun viimeiset leivät kurkkuun käy juuttumaan

Tallin nurkassa saunajakkara
Kumollaan?

Vielä tulee aika itseään sietää
Vaan jokin kumma kaulusta hiertää
Se koruton? on kertomaa

3. Koulutie on hiljainen

[K. Viikate]

Kiipeää aamu taivaanrannastaan
Puiden väliin varjot poistuu tieltä koin
Koulutien piennar on yhä hiljainen
Ei painu sora alla pienten askelten

Pohjatuulen tieltä on lehdet väistyneet
Myllättyä maalta kesken öisen taipaleen
Pienen koivun juurella kiven lohkare
On tehtävänsä tehnyt

Kiven alla piilossa tukko hiuksia
Ei pieni pää kestänyt kiven painoa
Valkeneva aamu tuo huolen tullessaan
Vaikka luonto herää hiljaa, jää yksi nukkumaan

4. Sydämellistä

[K. Viikate]

Kaikki muuttui jälkeen aamenen
Kovin suuttui kesken einehen

Ventovieraan ystävällisen oli katse liikaa
Salpa henkehen

Piha lakaistuna on oltava
Myös päiväkirja on tutkittava

Vähiin käyvät päivät rattoisat
On puheen säilä kovin uhkaava

Silmistä pois on välke iloinen
Kun kulmaan sattui pilke koivuinen
pelottaa liika kotiovi avata
Kuin läpi kiiraan onnen liitossa

5. Alakulotettuja Tunnelmia

[K. Viikate]

Jälleen on tullut aika todeta se tola
Joka koivuhalon kasvoihin heilauttaa
Joka kivikasan reen päälle kantaa
Ettei saavu ilo varkain

Ystävien kesken salaisuuden kauniin säilötään
Ja teot valon arat mattoon kääritään
Ettei untuvikkojen siniset silmät
Kesken kaiken purskahtaisi

Eikö ketään edes hävetä?

Syksyn tullen karhunkankahalla seitikit kasvaa
Niistä keitto mainen, maukas laitettaan
Jotta loppuisi ainainen kitinä ja nälkä
Jotta loppuisi tämä nöyryytetyn
-nöyryytetyn osa

6. Yönseutu

[K. Viikate]

Ottivat malliksi metsänlaidan ja pihamaistakin puolet poies
Mihin sitä enää suksensa laittaa kun porstuan sinäkin kadonnut

Kyllä sitä suoran nuhteen kestää,
vaan vihjailut ovat erikseen
Mihin sitä illalla päänsä laittaa kun
tyynykin on paikkaa vaihtanut

Eikä siinä muassa tullut muuta
Kuin nahkavöihin uudet reiät
On yönseutu edelleen sitä pahinta aikaa

Lattia kylmennyt aamun tullen ja unen velkakin entisestään
Kasvaa kuin takuumiehiksi kelpaa
Kuutamo, Kaiho ja Katkeruus

Särky ja kolotus kyljet peittää kuin eilisen
heinät on patjoista viety
Nyt vuode on lattian levyinen kera pölyn ja kärpästen raatojen

Eikä siinä muassa tullut muuta
Kuin nahkavöihin uudet reiät
On yönseutu edelleen sitä pahinta aikaa

Naapuritorpan piipusta nousee sankka ja kovin punainen sauhu.
Tarkemmin katsoen selkään yön ovat seinähirret karanneet

Jotain sentään hakijain kelkasta jäi ja unhettui mukaansa ottaa
Väsyneen pään mentävät reiät on myllykivissä kaikkineen

Eikä siinä muassa tullut muuta
Kuin nahkavöihin uudet reiät
On yönseutu edelleen sitä pahinta aikaa

7. Tuoni Tuo, Tuoni Vie

[K. Viikate]

Mies on matkalla soratien laitaa, ja soratien laitaa
Niityn reunalla ojaa kaivaa vanha mies, se ojaa kaivaa
Kaukana pellolla rukiin aallot, lainehtii viljavat aallot
Kasaten harteille vanhan painon?

Muassansa huudot tuuli tuo

Mies on matkalla soratien laitaa, ja soratien laitaa
Vanhuksen hilpeä ilme vaivaa kulkijaa, kovin vaivaa
Luisevan kätensä tervehdykseen kohottaa kulkijan suuntaan
Aivan kuin jokin koittaisi apua huutaa?

Vilja meren lailla hymyää
Mies on matkalla soratien laitaa, tärviöön viedä soratie taitaa
Penkereen reunalla vanhus laulaa hyräellen, vanhus laulaa

?Kerran sinutkin rukiiseen peltoon lasketaan, rukiiseen peltoon?
Ja vähitellen hiipiä pelko alkaa?

Muassansa huudon tuuli vie

8. Marrasvalot

[K. Viikate]

Musta kuu on taivaalle kivunnut
Almanakasta sivuja kohdalta kadonnut
Vielä ei pitänyt kuuran nurmea peittää
Eikä aurinkokellon viikkoja edistää

Aamukasteen aikaan
Jäistä pihaa raivaan

Hetkeksi haihtunut olo on palannut
Heinäisen tuulen vire viimaksi vaihtunut
Aikatauluista hankala selkoa ottaa
Kun ei pakkasaamuja osaa elokuussa odottaa

Aamukasteen aikaan
Kaivon pintaa kairaan

Vaikea on kohtia peiliä tuijottaa
Helpompi työntää neula silmään kuin lankaan pujottaa
Kielen päällä tuntuu maku köyden pajuisen
Vaan tukehtumaan tarvii paksumpaa

9. Kädet Ristissä Rinnalla

[K. Viikate]

[Instrumental]







VIIKATE LYRICS